Linnareissu

Töihin paluuseen on vielä monta kuukautta aikaa, mutta niin vauhdilla se kuitenkin menee, että nyt on aika toteuttaa niitä asioita, joita tahdon vielä lasten kanssa tehdä ennen kuin päiväkotielämä alkaa. Hoitovapaalla on se ihana puoli, että pääsee arkena tekemään juttuja, joissa on viikonloppuna tunku. Uimaan mennään ehdottomasti vielä useamman kerran, käydään sisäleikkipuistoissa, tehdään mummalareissu ja laivallekin on pakko päästä. Muistan jo siltä ajalta kun Eevi oli pieni, että mietin töissä käydessäni moneen kertaan, että miksei tullut tehtyä enemmän silloin kun oli AIKAA! Laivallakin on aivan parasta arkena: pääsee halvemmalla, eikä ole ruuhkaa buffassa tai leikkipaikoilla.

Kevät menee vauhdilla. Helmikuussa meillä on luvassa kylpyläloma tyttöjen kanssa, ja pääsiäisenä matkustan ystävän kanssa Kroatiaan. Paljon isoa kivaa on siis tulossa, mutta on mukava toteuttaa niitä pienempiä juttujakin nyt, kun aikaa vielä on. Kasvitieteellisessä puutarhassa kävimme pari viikkoa sitten, ja tällä viikolla oli vuorossa Turun linna. Saimme ystävät mukaan, mikä oli loistavaa, koska Eevin etenemistahti oli aivan muuta kuin Vivin. Isommat tytöt etsivät salakäytäviä ja leikkivät prinsessoja. Heidän tahdissaan ei paljon linnan historiaan perehdytty. Vivi malttoi välillä jäädä ihmettelemään asioita ja sain hänen seurassaan katsella itsekin rauhassa. Hyvä reeni tuli siinä sivussa, kun aika paljon sain tuota ei-enää-niin-pientä punnusta kantaa.

Linnassa ei ollut kiertämässä ketään muuta kuin me, joten rauhassa saimme olla. Muutama tunti meni nopeasti, kun nähtävää oli paljon. Pisimmän ajan viihdyimme huoneessa, jossa sai sovitella prinsessavaatteita. Siellä sitten suudeltiin käsiä ja kumarreltiin. Äidit komennettiin prinsseiksi miekkoineen.

Kierroksen jälkeen menimme vielä syömään lähellä sijaitsevaan lapsiystävälliseen ravintolaan. Tytöt jaksoivat sielläkin kovasti leikkiä. Tuntuu, että Vivistäkin on tullut niin iso, kun ei tarvitse päiväunillekaan kotiin kiirehtiä. Sanojakin on tullut muutama lisää ja muitakin isojen tyttöjen juttuja opittu. Eevin kanssa Vivi on innostunut leikkimään kotia niin hienosti, että he viihtyvät pitkiä aikoja yläkerrassa kahdestaan. Vivin tehtävänä on maata kehdossa ja juoksuttaa Eevi-äitiä kaikenmaailman hoitotoimenpiteillä ja tavaroiden hakemisilla.

Ai niin, ravintolassa sattui pelottava tilanne, kun Vivillä meni krutonki kurkkuun. Hyi että. Ensimmäinen kerta, kun olen oikeasti saanut pelästyä, että tukehtuuko lapsi. Pelkällä selkään hakkaamisella onneksi selvittiin, ja Vivi sai oksennettua tukon pois kurkusta. Pysyimme ihme kyllä kaikki rauhallisina. Isommat tytöt eivät edes huomanneet, mitä tapahtui. Vivi kohautti olkiaan ja jatkoi syömistä.

Herkkä lapsi harrastaa, tai sitten ei

Viimein koitti odotettu päivä: Eevin ensimmäinen harrastus alkaa! Olin ilmoittanut hänet 4-6-vuotiaiden temppujumppaan, joka järjestetään tyttöjen tulevalla koululla. Monta kärpästä yhdellä iskulla: liikuntaa, ystäviä, itsenäistymistä, ryhmätoiminnan oppimista ja tulevan eskarirakennuksen tutuksi tuleminen. Mukaan oli tulossa myös ystävä, mikä sai Eevin innostuksen harrastusta kohtaan kasvamaan eksponentiaalisesti. Aamulla juttelimme vielä kertaalleen siitä, mitä harrastuksessa mahdollisesti tehdään. Muistutin, että äiti ja Vivi eivät tule saliin mukaan ja että jumpassa ohjeistaa jumppatäti. Eevi totesi reippaasti, että on kiva mennä harrastamaan, kun kaveri tulee mukaan. Yhdessä ei jännitä mennä.

Mutta äh. Kello 11 tuli tekstiviesti, että jumppa on peruttu, koska osallistujia on liian vähän. Todella ärsyttävää. Se, että Eevin uusi (ja ainoa) harrastus uhkaa peruuntua ja myös se, että tiesin hänen pettyvän. Olisi auttanut paljon, jos asiasta olisi ilmoitettu edes eilen. Kun ei sieltä puuttunut yksi ilmoittautunut, vaan kolme. Aika epätodennäköistä, että jumpan alkamispäivänä tulisi vielä niin paljon ilmoittautumisia. On ollut kuitenkin pitkä tie valmistella herkkää lasta harrastusta varten. Ja sitten käy näin. Eevi totesi peruuntumiseen, että Voi äiti, haluaisin harrastukseen, kun se kuulostaa niin hauskalta! Onneksi saimme hänelle ystävän tänne koko illaksi leikkimään, niin harmitus unohtui.

Tekstiviestissä oli kuitenkin, että jumppa alkaa ensi viikolla, jos saadaan kolme lasta lisää mukaan. Laitoin alueen äitien Facebook-ryhmään ilmoituksen asiasta ja nyt on saatu kaksi ilmoittautumista lisää! Pitäkää peukkuja, että vielä löytyisi yksi lapsi ryhmään ja Eevi ja muut pääsisivät harrastamaan.

Muuten fiilis täällä on ollut todella hyvä! Meillä on ollut mukavaa, vaikka olemme olleet ihan sisätiloissa. Tyttöjen mielikuvitus leikkiessä ja hauskanpito pienissäkin jutuissa on saanut mielen iloiseksi. Loppuun kuvia, jotka saivat ainakin minulle hymyn huulille (ja silmäkulman kostumaan). Vivi leikkimässä lepakkoa päällään Eeviltä peritty paita. Ja Eevi leikkimässä sankaritarta samassa paidassa tasan kaksi vuotta sitten. <3

Herkkä lapsi uutta oppimassa

Herkän Eevin kanssa uuden opettelu on usein haastavaa. Hän ei tykkää tehdä asioita, joissa ei välittömästi koe olevansa hyvä. Esimerkiksi pukemisen opetteleminen on ollut hankalaa. Meni todella kauan, että sain hänet suostuteltua opettelemaan edes ne yksinkertaisimmat puettavat. Pahoja ovat jutut, jotka hän olettaa kaverien jo osaavan. Ja varsinkin sellaiset asiat, joissa saattaa sattua edes vähäsen. Pyörällä hän on ajanut upeasti jo monta vuotta, muttei halua harjoitella ilman apupyöriä ajamista. Koska jos kaatuu, niin sattuu. Onneksi on paljon juttuja, joiden kanssa ei ole kiire ja voi odotella “inspiraation heräämistä”. Opetteleminen vaatii nimittäin hermoja myös minulta. Eevi turhautuu lähes samantien jos jokin ei suju. Rajansa siinä minullakin, kuinka monta kertaa jaksan selittää ettei kukaan osaa heti, rohkaista ja kehua.

Eilen olimme luistelemassa ensimmäistä kertaa tänä talvena. Eevi oli ilmeisesti olettanut kiitävänsä saman ikäisen ystävän kanssa kahdestaan kenttää ympäri, vaikka olinkin selittänyt, että menemme opettelemaan. Hetken hän jaksoi avustuksellani kokeilla, mutta sitten alkoi mökötys, kun ei heti osannutkaan. Hän olisi halunnut yrittää itse, muttei sitten kuitenkaan uskaltanut, kun pelkäsi kaatumisen mahdollisesti aiheuttamaa kipua. Pääasia tietenkin että hän pääsi kokeilemaan, kun on kovasti pyydellyt. Yritin selittää, että se harjoitteleminenkin voi olla kivaa kun ollaan yhdessä rauhassa tekemässä, mutta Eevi ei oikein ollut samaa mieltä. Luovutimme luistelun kanssa aika pian. Eevi pääsi lumeen leikkimään ystävänsä kanssa ja minä vedin Viviä luistellen pulkassa perässäni. Hyvää liikuntaa minulle ja vauhdin hurmaa Viville.

Tänään aiomme hiihtää. Tai siis Eevi hiihtää, minä vedän Viviä kävellen pulkassa. Hiihtämisestä en ole koskaan itse pitänyt, toisin kuin luistelemisesta. Voi yök kaikki koululiikunnan pakkosuksihinkutukset. Onneksi Eeville laji tuntuu sopivan paremmin. Lumeen on huomattavasti mukavampi kaatuakin kuin jäälle.

Kipua en oikein ole osannut selittää pois. Eevi välttää viimeiseen asti kaikkea, missä voi satuttaa itsensä. Toisaalta varovaisuus on tietenkin hyvä, mutta sääli tuollaisissa asioissa, joissa mahdollinen pieni kipu pelottaa niin paljon ettei koko hommasta tule mitään. Seuraavan kerran menemme luistelemaan sitten kun Eevi taas haluaa, vaikka sitten vasta ensi talvena. Hänen kanssaan hitaasti hyvä tulee. Vielä ei ole onneksi kiire mihinkään.

Eevin juttuja viime päiviltä:

TYHMIÄ KYSYMYKSIÄ
– Oletko sinä Eevi onnellinen?
– Tietysti olen. Miksi en olisi?

LAISKUUTTA
– Äiti aikoo lähteä ystävän kanssa lomamatkalle.
– Mitä?! Te menette Etelään! Onko Nuuskamuikkunenkin siellä?
– Saattaahan tuo ollakin.
– Millä te menette sinne?
– Lentokoneella.
– Nuuskamuikkunen ainakin jaksaa kävellä.

MIESTEN ELÄMÄÄ
– Äiti, mitä isi tekee nyt?
– En minä tiedä.
– Varmaan jotain mieshommia.
– Mitä ne sellaiset on?
– Että laittaa kuulokkeet päähän, tai sit on koneella tai kattoo leffaa. Tai varmana lepää tai nukkuu.

DRAAMAA
– Eevi, ole kiltti ja anna se Samppa-lelu Viville kun se on hänelle nyt uusi ja niin tärkeä.
Marssii suuttuneena toiseen huoneeseen, läimäyttää oven kiinni.
– TE PILAATTE ELÄMÄNI!

LAISKUUTTA OSA 2
Eevi päivälevolla äidin vieressä pötköttäen:
– Minä olen ihan hyödytön kun vaan huilistelen tässä.

RAKKAUTTA
Juttelee Viville:
– Me ollaan siskossia. Me ollaan aina yhdessä. Meillä on paljon rakkautta.

Keho kuntoon

Täällä on harkinnassa uusi kehokuuri! Nyt kun on pään sisällä hyvä olo, tekee mieli saada kroppa myös kuosiin. Kesällä ruokavalion tukena oli hyötyliikunta, jota tuli lasten kanssa liikkuessa ihan kivasti, sekä satunnainen lenkkeily ja tennis. Kehokuurilla saavutetut tulokset pysyivät ilman sen suurempia ponnisteluja.

  

Syksyllä ja talvella liikunta on jäänyt kokonaan pois. Se yhdistettynä syksyn sairastamiseen ja joulunajan lohtusyömiseen, niin olo on aika ällö. Uskon, että tilanne paranisi suht helposti ihan perinteisillä menetelmillä, mutta koska kehokuuri teki niin valtavan hyvää viimeksi, aion aloittaa vuoden kuuraamalla. En tiedä vielä teenkö kokonaisen kuukauden vai vaan pari viikkoa. Varmaankin tuo jälkimmäinen, ettei painoa lähde liikaa. Saan lisäksi luultavasti ystävältä salijäsenyyden lainaan pariksi kuukaudeksi, joten pääsen myös urheilun kautta hakemaan freshia oloa takaisin. Mahtavaa!

Kuurimeininkejä siis tulossa. Jos olet itse harkinnut elämäntapamuutosta tai laihduttamista, niin lähde mukaan! Laitetaan tukituotteet tilaukseen ja vedetään kuuri vertaistuella läpi. Kesäkunto hankittu hyvissä ajoin. 😀

Uusi ihminen

Meidän vuosi on alkanut iloisissa merkeissä. Olo on kuin uudella ihmisellä nyt, kun pitkään pelätty joulu on takana. Viikko isovanhempien luona oli aivan loistava. Nautin täysillä tyttöjen ja muun perheen seurasta. Tytöt olivat omia, onnellisia itsejään, ja monta ylpeyden ja ilon hetkeä koin viikon aikana heidän kanssaan.

Vuoden vaihtumisen kunniaksi järjestimme Eevin sanoin “juhlabileet”. Seurana meillä oli mumman ja vaarin lisäksi päivällä veli ja tämän avovaimo sekä illalla täti miehineen. Bileiden ohjelma koostui herkuttelusta (olisitte nähneet millaisen määrän Vivi veti sipsiä, nameja, pähkinöitä ja muuta hyvää), Frozen-leffasta ja uudenvuoden perinteistä. Eevin mielikuvituksella tinoista tulkittiin simpukoita, meduusoja, monstereita ja taikasauvoja. Vaarin tähtihetki oli rakettien ampuminen, sillä jokainen paukku sai suuret aplodit ja hurraukset. Eevi huuteli palautetta, kuten “upeaa, vaari olet tähti” ja lähetteli lentosuukkoja. Vivi katsoi pari pataa, jonka jälkeen hän hyvin päättäväisesti paimensi mumman sisälle turvaan. Sieltä he kurkkivat lasin takaa ja vilkuttelivat, kun muut leikkivät tähtisädetikuilla.

Saunaankin oli tarkoitus mennä, mutta ei se aika millään riittänyt kaikkeen. Ei kyllä haitannut, kun oltiin muutenkin saunottu ahkerasti viikon aikana. Vivi valvoi aika myöhään ja Eevi todella pitkään. Hän oli aivan onnessaan, kun sai valvoa aikuisten kanssa. Kello oli melkein yksi, kun hän sanoi, että voisi vähän “huilistella”. Siihen sanoin, että laitetaan saman tien valot pois, että kello on ihan kamalasti. Hurjat bileet hiukan kostautuivat seuraavana päivänä, kun eräs ykäsi autoon, ennen kuin oltiin 10 kilometriä ajettu. Takapenkiltä kuului, että “anteeksi äiti, minä vahingossa syljin autoon”. Reppana, luuli tehneensä jotain kovinkin pahaa. Hyvin siitä selvittiin ja olokin helpotti samantien.

Kotiin tuntui hyvältä palata. Varsinkin nyt kun erittäin rasittavat naapurit ovat muuttaneet ja seinän takana on normaaleja ihmisiä, ei ole mitään, mistä en täällä tykkäisi. Sääkin kylmeni ja saimme tänään ulkoilla parin asteen pakkasessa. Ei siis mitään valitettavaa elämässä, päin vastoin!

Uusi vuosi tuntuu uudelta alulta. Hassua sinänsä, sillä kaikkihan on niin kuin ennenkin. Siltä se silti tuntuu. Osa viime vuoden hämmentävistä ja tuskaisista tunteista on nyt taakse jäänyttä elämää. Tälle vuodelle toivon henkistä vahvuutta, rauhaa ja onnea. Ainakin elämämme muuttuu tänä vuonna, kun työ- ja hoitoarki alkaa. Naputtelin tänään Eevin eskarihakemuksen ja mietin, miten äkkiä aika on mennyt. Klisee, mutta niin totta. Ensi viikolla alkaa kuitenkin vielä tuttu kerhoarki ja samalla Eevin ensimmäinen harrastus! Kerron siitä lisää sitten, kun olemme käyneet siellä katsomassa, miltä homma näyttää. Tällä hetkellä muuttuva elämä ei tunnu ahdistavalta niin kuin vielä syksyllä, vaan positiiviselta asialta, askeleelta eteenpäin. Toivottavasti tämä fiilis kestää!

1 2 3 70