Lunta ja mätää

Meidän talvilomailu jatkuu mummalareissulla. Ajelimme eilen Keski-Suomeen sopivasti ennen lumimyrskyä. Kävi siis tuuri ajokelin suhteen, mutta muuten meni aika ketulleen. Onnistuin nappaamaan kylpylästä jonkin bakteerin, joka tulehdutti yläkorvassa olevan lävistyksen. Tuloksena järkyttävän kipeä, turvonnut korva, jonne lävistyskoru oli uponnut niin, etten saanut sitä enää pois. Äidin kanssa sitten yritettiin pinseteillä, auts. Eihän siitä mitään tullut, mutta illalla sain korun onneksi pois isän pihdeillä silmät kyynelissä vääntäen. Kaunis uusi lävitys vaihtui siis punaiseen mätäkorvaan… Johan se siinä kuukauden ehti olemaan. Pääasia tietty, että sain korun lopulta pois ja se pääsee nyt paranemaan.

Toinen mukava sattuma reissun alkuun oli se, että unohdin yhden kasseistamme kotiin. Siellä oli kaikki minun vaatteeni ja tyttöjen alusvaatteet ja housut. Onneksi äiti on niin samankokoinen kanssani, että saan häneltä vaatteita lainaan. Jouduin kuitenkin pakkoshoppailemaan lähi-Tokmannilta hätäapua, että tytöt eivät joudu pelkissä paidoissa olemaan. Nyt on sen verran vaatteita, että pärjätään useampi yö täällä. Tarkoituksena olisi ajella takaisin kotiin vasta maanantaina.

Muuten on ollut mukavaa. Lunta on pyryttänyt hirveästi ja tytöt ovat päässeet pulkkahommiin. Suunnitelmissa on metsäretki, kelkkailua jäällä ja evästelyä saaressa. Tänään tapasimme lapsuudenystävääni, ja vieläkin on todella hyvä mieli siitä vierailusta. Ihana kaveri ja ihanat lapset. 🙂 Tytöt saivat leikkiä uusien kavereiden kanssa ja me höpöttää pari tuntia kuulumisia. Hassua, ettei olla nähty toisiamme 15 (?) vuoteen ja silti tuntui tutulta.

Nyt telkkarissa pyörii Dinojuna, laskiaispullat menevät kohta uuniin ja sauna lämpiää. Tytöt pääsevät saunasta lumihankeen juoksemaan, jos vain uskaltavat. Onneksi talvi tuli takaisin, niin päästään vielä lumijuttuja tekemään.

Kylpyläloma lasten kanssa

Meidän viiden yön loma oli, öh, vaihteleva. Ensimmäisen kahden vuorokauden jälkeen harkitsin vakavissani kotiin lähtemistä. Vivin yöt menivät yskiessä ja päivät väsyneenä raivotessa. Tuntui ettei mikään ollut hyvin. Tekemistä olisi ollut paljon, mutta oma hermo ei kestänyt taistelua. Tuloksena energiaa täynnä oleva viisivuotias ja kitisevä, lepoa kaipaava pikkusisko. Päiväunille en Viviä saanut ja ainoat oikeasti kivat hetket vietimme kylpylässä lilluen. Siellä onneksi viihtyi kumpikin tyttö. Liikuntasali oli toinen kiva paikka, jossa oli pallomeri ja vaikka mitä pelivälineitä. Siellä ei tosin parina ensimmäisenä päivänä tuntunut onnistuvan mikään, ja yritin vaan sen aikaa saada Vivin pidettyä tyytyväisenä, että Eevi sai vähän purkaa energiaa.

Fiilikset oli aika turhautuneet. Tuntui, että loma menee taistellessa ja olo on kaikkea muuta kuin levännyt. Perheloman varsinainen ohjelma oli isommille suunnattu, emmekä osallistuneet kuin leffailtaan. Lapsiparkki oli 3-vuotiaasta alkaen, enkä toki olisi kiukkuavaa Viviä sinne ensimmäisinä päivinä vienytkään. Ruoka oli ihan ok. Paljon oli vaihtoehtoja tarjolla, mutta täytyy sanoa, että lähes kaikki näytti herkullisemmalta kuin maistui. Tytöt söivät joka aterialla pääasiassa nachoja ja vesimelonia salaattipöydästä. Hassua, ettei perhelomalla ollut esimerkiksi pastaa / makaronilaatikkoa kertaakaan! Kala ja raskaat lihat kuoriperunoiden kanssa nyt eivät ole lasten mieleen kovastikaan. Sitten vielä se pahin… Tuntui, että muut olivat paikalla perheinä. Kädet riittivät huomattavasti paremmin, kun kaksi aikuista oli auttamassa lapsia vaikka niissä ruokailutilanteissa. Kaksi aikuista pystyi myös jakautumaan. Olisin niin mielelläni päästänyt Eeviä ulos pulkkamäkeen ja osallistumaan ohjattuihin aktiviteetteihin, mutta ne jäivät väliin, kun Vivi ei yksinkertaisesti jaksanut. Enkä minä kyennyt venymään.

Onneksi en kuitenkaan luovuttanut heti. Yksi hyvin nukuttu yö muutti kaiken. Yskä katosi kokonaan ja Vivi jaksoi taas hassutella ja nauttia kaikesta tekemisestä. Jatkoimme samaa rataa: aamulla nukuimme niin pitkään kuin unta riitti (parhaana aamuna 10.30 saakka), reilu kolme tuntia uimista joka päivä, leikkimistä leikkipaikalla ja illat omassa huoneessa touhuten. Nautin siitä, ettei tarvinnut laittaa ruokaa, tehdä kotitöitä tai kehitellä ohjelmaa. Oli myös erittäin piristävää mennä melkein viikko meikkaamatta mukavissa urheiluvaatteissa.

Kylpylähotelli Päiväkumpu oli paikkana ihan ok. Majoitus oli hiukan nuhjuinen, mutta ei se tyttöjä tietenkään häirinnyt. He nauttivat auringonpaisteesta parvekkeella ja pitivät suurta makuuparvea jännittävänä. Eevi halusi nukkua parvella, ja me nukuimme Vivin kanssa alhaalla vierekkäin. Oli kivaa nukkua koko porukka samassa huoneessa. Tyttöjen käytyä unille luin vielä kirjaa ja hymyilin itsekseni kuunnellessani tasaista kuorsausta.

Parasta paikassa oli lapsiystävällinen kylpylä. Se oli uusittu pari vuotta sitten ja oli tosi siisti ja kiva. Viihdyimme parhaiten lastenaltaassa leikkien (paras lastenallas ikinä, kun siinä oli matala kahluupuoli ja vähän syvempi puoli isommille lapsille samassa altaassa) välillä kuuma-altaassa lämmitellen. Pienille lapsille sopivan matalia altaita oli useampia.

Onnistuimme myöhäisten aamujen ansiosta ajoittamaan uinnit niin, että kylpylässä oli todella rauhallista. Monena päivänä olimme pitkiä aikoja ainoita lastenaltaassa pulikoijia. Ihmettelin oikein, miten hyvin nuo viihtyivät! Vivi tykkäsi leikkiä ämpärin ja lapion kanssa ja uida käsipohjaa kahluualtaan puolella. Eevi meni uimapatjoilla ja kellukkeilla vähän syvemmällä ja opetteli hienosti uimista. Hän löysi myös uuden ystävän, jonka kanssa oli ihana leikkiä merenneitoa ja pelastamisleikkejä. Saunoissa en saanut Viviä kovinkaan hyvin viihtymään, mutta sen verran ehdin todeta, että useita hienoja erikoissaunoja tuolla oli tarjolla. Pidin myös suihkuista, joista sai valita esimerkiksi sumun tai puron. Kylpylä oli ehdottomasti loman parasta antia. Jäimme lauantaina vielä pariksi tunniksi uimaan, kun kaikki muut jo lähtivät kotimatkalle.

Kylpylän lisäksi loman parasta meininkiä oli perjantai-iltana. Tytöt leikkivät pitkään Eevin uuden ystävän kanssa, jonka jälkeen menimme iltapalalle omaan huoneeseemme. Levitin lattialle viltin, jonka päällä evästelimme Voicea katsoen. Eevi fanitti Robinia ja molemmat tytöt lauloivat mukana Sua varten. Kun iltapala oli syöty, alkoi tanssiminen. Eevi keksi mahtavia liikkeitä ja me teimme Vivin kanssa mukana. Ilta oli niin hauska! Raskaankin arjen ja raivoamisen keskellä ne onnenhetket ovat niin täydellisiä, ettei elämässä ole mitään ihanampaa. Rakkaat pienet tytöt, ja lopulta varsin onnelliset muistot ensimmäiseltä kylpylälomalta.

Hetkeksi heipat ikävälle

Viikko tuli päätökseen ja samalla päättyi myös kahden viikon mini-kuuri. Kirjoittelen siitä ja jatkosta syömisen suhteen erikseen myöhemmin. Viimeiset viikot ovat olleet kovin erilaisia kuin arkeni yleensä. Tytöt ovat olleet tosi paljon isällään, koska nyt on meidän lomajuttujen vuoksi tulossa pari viikkoa niin, että he ovat melkein koko ajan minulla. On ollut omituista, kun he ovat olleet niin paljon poissa. Hyvät puolet ovat olleet se, että olen nukkunut aivan älyttömästi (kuuri ja päälle väkisin puskeva flunssa ovat verottaneet voimia) ja viettänyt paljon aikaa ystävien kanssa. Perjantaikin meni loistavassa seurassa ja sitten eilinen lähinnä levätessä. Kävin vielä pikkuveljellä hierottavana, joten aika mahtava huiliviikonloppu.

Huonoja puoliakin on viime viikoissa riittänyt. Vivi on ollut väsynyt ja äkäinen, kun ei ole malttanut varsinkaan isällään nukkua päiväunia. Se on ollut vähän raskasta sekä Eeville että minulle, vaikka tietenkin täysin ymmärrettävää. Eniten on kuitenkin vaivannut ikävä. On ollut todella outoa olla niin paljon yksin. Eilen ajelin tyttöjen isän talon ohitse matkalla veljeltä kotiin ja aika ankealta tuntui, että siellä ne tytöt viettivät lauantai-iltaa, kun minä palasin tyhjään kotiin. Näin tämän kuitenkin kuului mennä, sillä tietenkin tytöillä on oikeus viettää aikaa isänsä kanssa. Ikävä kuuluu eroperheessä asiaan.

Seuraavat viisi vuorokautta me vietämme onneksi tiiviisti yhdessä, kun lähdemme kylpylälomalle! Loma on lapsiperheille suunnattu, ja siellä on paljon yhteistä ohjelmaa. Suurimmaksi osaksi viikon kulku paljastuu vasta paikan päällä, mutta alustavat tiedot ainakin näyttivät lupaavilta. Mukavaa päästä puuhaamaan tyttöjen kanssa jotain täysin meidän tavallisesta arjesta poikkeavaa. Kovasti toivon, että siellä olisi tyttöjen ikäisiä lapsia, jotta pääsisivät uusia kavereitakin hankkimaan. Kivaa siitä varmasti tulee joka tapauksessa. Pääsemme joka päivä uimaan, mikä on aika harvinaista herkkua. Sovitimme äsken porukalla kaikkien uikkarit, ja Vivi innoissaan ne pakkasi jo laukkuun. Aurinkoista säätäkin on luvattu, joten pakkaan kaikille kunnolla ulkoiluvaatetta. Ja ihan se, että syömme lauantaihin saakka kaikki ateriat valmiista pöydästä! Ai että. Hyvästi kokkaaminen vähäksi aikaa!

Jätän koneen kotiin ja keskityn tyttöjen kanssa olemiseen kaikessa rauhassa koko viikon. Instagramia kyllä varmasti päivitän, joten siellä voi seurata @lempiblogi. Illoiksi olen varannut muutaman kiinnostavan kirjan, jos vaikka saan tytöt nukkumaan niin aikaisin, että jaksan itse vielä lueskellä. Hyvää kylpyläreissua siis meille, ja palataan täällä asiaan kuulumisten kanssa viikon päästä! 🙂

Satumaista

Vivin flunssa tarttui Eeviin, mutta onneksi yhtä lievänä kuin Vivilläkin oli. Olimme kuitenkin jumpasta pois, ja menimme sen sijaan katsomaan Muumeja kauppakeskus Myllyyn. Eevi oli etukäteen pohtinut, että kyseessä on vain ihmiset Muumi-pukujen sisällä, mutta kummasti se unohtui, kun Muumipappa ja Nuuskamuikkunen olivat siinä edessä. Vivi oli niin onnellinen, että nauroin ääneen kun seurasin hänen menoaan. Hän sanoi päivän aikana “pappa” varmaan miljoona kertaa. Molemmat tytöt tanssivat innoissaan mukana, osallistuivat muskarihetkeen ja piirsivät muumeille kuvia.

Todella kiva tapahtuma, jossa oli suht vähän lapsia, joten hahmoilla riitti aikaa huomioida jokaista lasta erikseen. Vivi heilutteli Muumipapalle ensin välimatkan päästä, poseerasi ja naureskeli. Myöhemmin hän uskalsi mennä jo sanomaan käsipäivää ja oli todella tyytyväinen itseensä. Nuuskamuikkunen ei Viviä oikein kiinnostanut, Pappa oli ykkönen. Eevi kävi heti halailemassa Pappaa ja vei hänelle kotona tekemänsä kirjeen Muumipeikolle. Nuuskamuikkusen kanssa hän piirsi pitkän tovin ja kyseli samalla visaisia kysymyksiä siitä, millaisissa paikoissa Nuuskamuikkunen Etelässä ollessaan käy.

Tänään Eevi on päässyt nauttimaan seuraavasta sadunomaisesta päivästä, kun lähti isän ja mummon kanssa Helsinkiin katsomaan Frozen-jääshowta. Mukaan hän pakkasi kaksi käsilaukullista tavaraa, että on varmasti tarpeeksi hienona.

Vivin kanssa olemme edelleen Muumi-tunnelmissa lukeneet aiheeseen liittyviä kirjoja ja värittäneet kuvia. Nyt telkkarissa pyörii Muumeista jakso, jonka Vivi valitsee joka kerta. Siinä on noita, joka on pelottava ja samalla kaikkein kiinnostavin hahmo. Papasta olemme jutelleet lukemattomia kertoja ja siitä, miten Vivi heilutti ja kätteli. Muutenkin päivä on ollut huippu. Kävimme pitkällä kärrylenkille auringonpaisteessa ja pakkasessa. Takaisinpäin ajoimme Vivin toiveesta bussilla.

Illalla vietimme aikaa ystävien kanssa, ja Vivi oli ylpeänä, kun sai leikkiä Eevin ikäisen tytön kanssa kaksin. Illalla kannustimme tuttua kasvoa Voicessa (Go Saara!) ja sen jälkeen hassuttelimme niin, ettei iltapalan syömisestä meinannut tulla mitään. Näkkärin rouskunta aiheutti hepulin. Selvästi Viville tekee vielä päiväunet hyvää. Tänään nukuimme vierekkäin tunnin verran, enkä muista, milloin Vivi olisi ollut niin hervottomalla tuulella kuin nyt illalla. Mielellään hän kuitenkin meni sänkyyn, jäi sinne naureskellen heittelemään lentosuukkoja.

Mahtavaa on myös se, että molemmat tytöt ehtivät toipua ennen ensi viikon kylpylälomaa! Tämä viikko on huomattavasti parempi aika sairastaa kuin ensi viikko. Olemme kovasti odottaneet lomaa ja olisin ollut aivan hajalla, jos se olisi pitänyt perua tai jos kylpylälomasta puolet olisi mennyt ilman uimista. Nyt näyttää kuitenkin hyvältä!

Tom of Finland -musikaali

Pääsin eilen Turun Kaupunginteatterin kutsuvieraana katsomaan Tom of Finland -musikaalia Logomoon. Ei vitsi mikä ilta! Yritin olla odottamatta mitään, mutta odotin kuitenkin. Onneksi täydelle teatterisalille esitetty musikaali oli loistava ja ylitti kaikki odotukset. Ilta tarjosi mahtavaa musiikkia, iloa ja wau-elämyksiä, mutta myös ajattelemisen aihetta.

(Huom! Kuva on otettu mainostaulusta. En siis ole salakuvannut esitystä.)

Tarina kattoi ajallisesti noin 70 vuotta, mikä olisi laajuudessaan voinut olla kompastuskivi. Tässä se ei kuitenkaan sitä ollut, päinvastoin. Siirtymät olivat sujuvia, lavastus loistavaa ja näyttelijät ensiluokkaisia. Ja se musiikki… En ole aikaisemmin ollut musikaalissa, jossa en yhdenkään biisin kohdalla ajatellut että “taas ne laulaa” sellaisessa vaiheessa, kun olisin toivonut, että tarina menee eteenpäin. Tom of Finlandissa musiikki oli upeaa, vaihtelevaa ja niin kiinteä osa tarinankerrontaa, että nautin jokaisesta kappaleesta.

Ainoa asia josta en niin pitänyt, oli päähenkilön viimeisen kappaleen lyriikat. Niillä tuotiin tarinan ydinajatus vielä kerran tiettäväksi. Mielestäni sanoitukset alleviivasivat liikaa musikaalin sanomaa. Olisin mielelläni jättänyt sen enemmän katsojan oman ajattelun varaan, sillä se välittyi aivan ehdottomasti koko esityksestä muutenkin.

Musikaalin ilolla ja positiivisuudella  tuoman sanoman levittämisellä on ehdottomasti paikkansa nyky-yhteiskunnassakin. Törmäsin viimeksi eilen omassa Facebook-feedissäni masentavaan keskusteluun siitä, miten 15-vuotias muka voi tietää olevansa homoseksuaali. Ja mikä vielä pahempaa, “kuka on johtanut poika-parkaa harhaan”. Jäätävää. Ja keskustelijoina ei nyt missään tapauksessa lähipiiriin kuuluvat ihmiset, mutta naamoiltaan tutut kuitenkin. Kyseinen keskustelu kävi musikaalia katsoessa monta kertaa mielessä. Kokemuksen positiivisuus vei kuitenkin mennessään ja mahtavan loppubiisin soidessa taputin käteni kipeiksi.

1 2 3 72